Kun sairaus pysäyttää elämän, se tuntuu kuin maaperä katoaisi alta. Mitä tehdä, kun diagnoosi mullistaa kaiken ja vie suunnan?
Kun elämä pysähtyy äkillisen sairausdiagnoosin edessä, se voi lamauttaa. Ajatukset tuntuvat jumiutuneilta, ja tuntuu kuin maa katoaisi jalkojen alta. Sairaus, kuten leukemia, vakava korona, sydäninfarkti, aivoinfarkti tai syöpä sekä monet muut diagnoosit, voivat mullistaa koko elämän ja jättää tunteen, että olet yksin, vaikka ympärillä olisi tukea.
Näissä tilanteissa elämä saattaa muuttua äkillisesti, ja tunteet vaihtelevat epävarmuudesta pelkoon ja henkiseen uupumukseen. Tiedän tämän tunteen hyvin, sillä olen itse kohdannut sen. Vuonna 2018 sain leukemiadiagnoosin, josta sain heti tiedon, että tulen selviämään. Kantasolusiirrosta tuli 3 viikkoa eristystä eli koppihoitoa. Tämä oli päälle kova paikka. Yksin 3 viikkoa sairaalahuoneessa ja pois et pääse. Kukaan ei saa tulla käymään ja huoneesta ei saa poistua. 3 viikkoa oli pitkä aika olla perheestä erossa. Vuonna 2021 vietin kaksi viikkoa teho-osastolla, kuukauden sairaalassa ja puolivuotta sairaslomalla koronan vuoksi – selviämisprosentti oli tuolloin 50%. Tällä kertaa osa teholla oloajasta lyhensi sitä aikaa miltä tuntui olla sairaalassa, kun olin vahvoissa lääkkeissä ja nukuin aika paljon. Mutta taas oli ikävä sairaalan ulkopuolista maailmaa ja ulkoilmaa. Näistä kokemuksista selviäminen ei ollut helppoa, mutta ne opettivat minulle yhden tärkeän asian: et ole kuitenkaan yksin. Sinun ei tarvitse olla yksin.
Kun diagnoosi pysäyttää
Sairausdiagnoosi, olipa se mikä tahansa mutta kun se on vakava, on kuin isku vasten kasvoja. Elämä muuttuu hetkessä, ja kaikki aiemmin selkeät asiat tuntuvat yhtäkkiä epävarmoilta. Saattaa tuntua siltä, että ajatuskyky katoaa ja arjesta selviytyminen tuntuu mahdottomalta. Ruoka ei maistu eikä pysty keskittymään enää mihinkään. Kaikki suunnitelmat ja haaveet voivat hetkellisesti jäädä taka-alalle, kun sairaus vie huomion. Koronan kohdalla tilanne vei minulta myös kävelykykyni. Olin täysin riippuvainen muiden avusta ja jouduin opettelemaan kävelemään uudelleen. Tämä kokemus teki toipumisesta paitsi fyysisesti myös henkisesti vaativaa, mutta se myös näytti, kuinka valtavasti voimavaroja meissä kaikissa voi piillä. Tiedän kuitenkin, että jokaisen kokemus on erilainen, ja jokainen tarvitsee tukea omalla tavallaan.
Päivät saattavat tuntua raskailta ja pitkitetyiltä, kun mielessä pyörii vain sairaus ja sen mukanaan tuomat epävarmuudet. Tulevaisuus, joka vielä hetki sitten tuntui kirkkaalta, voi muuttua hämäräksi ja pelottavaksi. Läheiset voivat yrittää tukea, mutta voi silti tuntua siltä, että kukaan ei täysin ymmärrä, mitä käyt läpi. Välillä saattaa herätä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia, ja jokainen pieni asia arjessa voi tuntua ylivoimaiselta.
Samalla voimme myös yrittää olla urheita, ettei muut huolestuisi liikaa. Hymyilemme ja sanomme kaiken olevan hyvin, vaikka sisimmässä tunnemme pelkoa ja epävarmuutta sekä tunteet heittelehtii laidasta laitaan. Usein yritämme suojella läheisiämme omalta tuskaltamme, vaikka itse olisimme henkisesti uupuneita. Tämä ”urheus” voi kuitenkin lisätä taakkaa ja estää meitä ilmaisemasta todellisia tunteitamme – niitä, joita olisi tärkeä käsitellä ja jakaa.
Vertaistuki toipumisen tukena
Sairaus ei ole vain fyysinen kokemus, vaan se kantaa mukanaan myös valtavan henkisen taakan. Vertaistuki voi olla merkittävä voimavara toipumisessa. Ymmärrys siitä, että joku muukin on kokenut samanlaisia tunteita, voi auttaa käsittelemään omia ajatuksia ja löytämään toivoa vaikeimpienkin hetkien keskellä. Vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden jakaa tunteita. Joskus ei tarvitse sanoa paljon – riittää, että toinen ihminen on paikalla, kuuntelee ja todella ymmärtää.
Vertaistuki ei ole vain sanoja, vaan kokemus siitä, että et ole yksin. Joku on läsnä. Yhdessä voimme käsitellä tunteita ja löytää keinoja selviytyä hetki kerrallaan. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja saada tukea juuri sillä tavalla, mikä sinulle tuntuu hyvältä. Sinun ei tarvitse yksin vastata kaikkiin elämän suuriin kysymyksiin.
Miten löytää uudelleen voimansa?
Kun kohtaat sairauden tuoman kriisin, voimavarojen löytäminen voi tuntua vaikealta. Ne ovat menneet piiloon mutta ne ovat löydettävissä. Yksinkertaiset asiat voivat palauttaa tunnetta siitä, että olet elossa ja hallitset elämääsi, vaikka se tuntuisi horjuvalta.
Pohdi, mikä tuo sinulle iloa, lohtua ja merkitystä, vaikka se olisi pienikin asia arjessa. Hetki ystävän kanssa, pieni ulkoilu tai ystävän tukiviesti voi muistuttaa sinua siitä, että elämä jatkuu.
Minulle tärkeitä voimavaroja olivat ystävän WhatsApp-videot ja läheisten tuki. Se muistutti minua siitä, että minusta välitettiin, vaikka olin sairas. Vaikka osa ihmisistä ei osannut tai halunnut kohdata minua, opin hyväksymään sen – ihmiset eivät aina tiedä, miten suhtautua sairauteen, ja se on ihan ok. Ihmiset eivät vain osaa suhtautua normaalisti niin kuin me toivomme. Jokaisella on oma tapansa kohdata sairautta, mutta yhteys toisiin ihmisiin voi olla avain selviytymiseen kuitenkin.
Ole armollinen itsellesi. Suuret tavoitteet voivat tuntua musertavilta, mutta pienet päivittäiset askeleet vievät sinua eteenpäin. Ei ole häpeä olla keskeneräinen – tärkeintä on, että otat yhden askeleen kerrallaan.
Harjoituksia voimavarojen löytämiseen
1. Kiitollisuuspäiväkirja – Löydä valoa synkimmissäkin hetkissä
Kiitollisuuden harjoittaminen voi auttaa suuntaamaan ajatuksia pois sairauden aiheuttamasta epävarmuudesta ja keskittymään elämän pieniin positiivisiin asioihin. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, kun päivät tuntuvat raskailta ja mieli on täynnä huolia.
Ohjeet:
Kirjoita joka ilta ylös kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Ne voivat olla pieniä tai suuria asioita, kuten lämmin ateria, ystävän tukiviesti tai hetki ulkoilmassa. Kirjoittaminen auttaa sinua huomaamaan, että kaikesta huolimatta elämässä on hetkiä, jotka tuovat iloa ja lohtua.
Esimerkki:
”Olen kiitollinen siitä, että tänään jaksoin kävellä korttelin ympäri. Olen kiitollinen ystävän puhelusta. Olen kiitollinen siitä, että sain hetken levätä.”
2. Hengitysharjoitus – Pysähdy nykyhetkeen
Kun sairaus vie ajatukset menneeseen tai huolestuttaa tulevasta, hengitysharjoitukset voivat auttaa palaamaan tähän hetkeen ja rauhoittamaan mielen. Tämä harjoitus on yksinkertainen mutta tehokas työkalu stressin hallintaan.
Ohjeet:
Istu mukavassa asennossa. Sulje silmäsi ja hengitä syvään nenän kautta laskien neljään. Pidätä hengitystä hetken aikaa, ja hengitä sitten ulos hitaasti suun kautta laskien kuuteen. Toista tämä sykli viisi kertaa. Keskity vain hengitykseesi ja siihen, miltä ilma tuntuu kehossasi. Jokaisen uloshengityksen myötä päästä irti jännityksestä ja huolista.
3. Voimavarojen kartoitus – Löydä sisäinen vahvuutesi
Tämä harjoitus auttaa tunnistamaan ne voimavarat, joita sinulla on jo, mutta joita et ehkä ole tiedostanut. Se tarjoaa sinulle konkreettisen tavan nähdä vahvuutesi paperilla ja ymmärtää, että selviytymisessäsi on jo tapahtunut paljon.
Ohjeet:
Ota paperi ja jaa se kolmeen osioon: menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.
Kirjoita menneisyys-osioon kaikki ne haasteet, joista olet jo selvinnyt. Ne voivat olla sairauksia, stressaavia elämäntilanteita tai muita esteitä, joita olet ylittänyt.
Nykyhetki-osioon kirjaa kaikki voimavarat, joita sinulla on juuri nyt. Voimavaroja voivat olla esimerkiksi läheisten tuki, luovat harrastukset tai luottamus omaan kykyyn selviytyä.
Tulevaisuus-osioon kirjoita, mitä voimavaroja haluat vahvistaa tai kehittää tulevaisuudessa. Voit myös pohtia, millaisia uusia taitoja haluaisit oppia tai mitä tukea tarvitset tulevaisuudessa.
4. Pieni askel päivittäin – Edistymisen huomaaminen
Kun sairaus tuntuu vievän kaiken energian, on tärkeää keskittyä pieniin edistysaskeliin. Tämä harjoitus auttaa sinua seuraamaan omaa toipumistasi ja kannustaa tekemään pieniä, konkreettisia tekoja, jotka edistävät hyvinvointia.
Ohjeet:
Päätä joka aamu yksi pieni asia, jonka haluat tehdä päivän aikana. Tämä voi olla jokin hyvin yksinkertainen tehtävä, kuten viiden minuutin kävely ulkona, kirjan lukeminen tai ystävälle soittaminen. Illalla kirjaa ylös, miten onnistuit tässä tehtävässä, ja miltä sinusta tuntui sen jälkeen. Tämä auttaa sinua näkemään edistymisesi ja muistuttaa, että jokainen pieni askel vie eteenpäin.
Ratkaisukeskeinen näkökulma – Löydä voimasi ja suuntasi
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kohdata sairauksien tuomat haasteet ja löytää voimavarat oman arjen keskellä. Terapian avulla voit tunnistaa omat vahvuutesi ja voimasi – ne, jotka sinulla jo ovat, mutta jotka saattavat jäädä piiloon suuren kriisin keskellä.
Ratkaisukeskeisessä terapiassa ei keskitytä ongelmiin vaan siihen, mitä voit tehdä juuri nyt voidaksesi paremmin ja löytää keinoja, jotka auttavat sinua voimaan paremmin juuri nyt. Pienet, konkreettiset muutokset voivat auttaa sinua näkemään valoa synkimpienkin hetkien keskellä. Voimme yhdessä tutkia, mitkä voimavarat auttavat sinua selviytymään, ja miten voit rakentaa elämääsi uudelleen, askel kerrallaan.
Ota ensimmäinen askel – Me kuuntelemme
Jos olet saanut diagnoosin, joka on muuttanut elämäsi, älä jää yksin. Hämeen terapiapalvelut on täällä sinua varten – tarjoten sekä vertaistukea että ammatillista apua, joka auttaa sinua löytämään oman voimasi ja selviytymään. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja saada tukea, kun elämä tuntuu liian raskaalta kantaa yksin. Ota rohkeasti yhteyttä, niin löydämme yhdessä keinot edetä.

